Suomen valaistusolosuhteet vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Kesällä ulkovalaistusta ei tarvita ja talvella valaistuksen tulee olla päällä lähes läpi vuorokauden. Ulkovalaistusta suunnitellessa on otettava huomioon Suomen vaihtuvat valaistusolosuhteet ja mietittävä, mitkä kohteet halutaan valaista ja milloin. Myös vaihtelevat lumiolosuhteet vaikuttavat valaistuksen suunnitteluun.
Lähes mikä tahansa kohde voidaan valaista: seinät, kaiteet, kukkapenkit, patsaat, kulkutiet ja vaikkapa muurit ja rappuset. Onnistunut ulkovalaistus ottaa huomioon turvallisuuden siinä missä estetiikankin.
Kulkuteiden, kaiteiden ja portaiden valaistus mahdollistaa turvallisen kulkemisen myös pimeään aikaan. Pimeällä liikuttaessa tärkeää on riittävä, oikein suunnattu valo. Valaisimen voi myös integroida jo olemassa oleviin rakenteisiin. Esimerkiksi kaiteeseen upotettu led-valaistus valaisee kauniisti ilman erillisiä valaisimia.
Pihavalaistuksen ei enää tarvitse perustua yhteen isoon pylvääseen keskellä pihaa, vaan nykyaikaisilla ratkaisuilla kuten led-valaisimilla ja valokuiduilla voidaan valo kohdistaa kulkureitteihin. Valon voi kohdistaa vaikkapa puutarhassa olevaan kukkapenkkiin, kiveen tai patsaaseen. Valon, varjon ja värien leikki tekee arkisesta syysillasta juhlan ystävien ja perheen kesken.
Cariitin ulkovalaisimet valaisevat pihan ja puutarhan kauniisti. Ne tuovat esiin kauniit yksityiskohdat toisin kuin perinteiset pihavalaisimet. Vaihtoehtoja on monia: maavalot polkujen ja istutusten valaisuun, muuri- ja kaidevalot sekä porrasvalaisimet.
Vedenalainen valaistus
Vesialtaiden valaistus on helppo toteuttaa niin ulkona kuin sisällä esimerkiksi Cariitin S-Paver -malliston valaisimella.