Sulje
Sulje

Kirjaudu

Rekisteröidy
Sulje

Ostoskori on tyhjä.

Sulje
10.06.2019

Näin pidät saunan puhtaana ja viihtyisänä vuodesta toiseen

Saunan siisteys lähtee kokonaisuudesta, jossa itse saunan lisäksi huolehditaan pesutilojen ja pukuhuoneen puhtaudesta. Siisti sauna näyttää huolitellulta ja tuoksuu hyvältä. Ennakoimalla ja säännöllisellä siivoamisella saunatilat pysyvät kunnossa pidempään ja löylyistä voi nauttia miellyttävässä ympäristössä.

Saunan puhtaanapito ei ole vain siisteysasia, sillä saunan materiaalit kuluvat sitä nopeammin mitä enemmän puhdistamista laiminlyödään. Saunan siivoustiheys riippuu siitä, miten paljon siellä saunotaan. Jos sauna on esimerkiksi päivittäisessä käytössä ja saunojia on useampia, siivoaminen on tarpeen ainakin kerran kuussa. Perusteellisempi pesu kannattaa tehdä noin kaksi kertaa vuodessa.

Ennakoimalla pidät saunan siistinä

Kun saunan siisteyteen kiinnitetään huomiota jo saunomisen aikana, siivoaminen sujuu helpommin. Lauteiden pinnat pysyvät puhtaampina, kun laudeliinoja käytetään sekä istuimilla, jalkalauteilla että nousujakkaralla. Kun suuri osa liasta ja kosteudesta jää laudeliinoihin, lauteita ei tarvitse olla putsaamassa koko ajan. Kankaiset laudeliinat sopivat tarkoitukseen parhaiten. Lauteiden ikää pidentää myös pinnan käsittely suojaavalla aineella.

Saunojan kannattaa muistaa, että hien lisäksi kehosta irtoaa likaa ja kuollutta ihosolukkoa. Yhden saunomiskerran yhteydessä ihmisestä lähtee kuonaa noin voinapillisen verran, joten jos lauteita ei suojata ja puhtaudesta huolehdita, lika alkaa kertyä nopeasti laudepuiden väliin ja jopa lauteiden alle. Ennen saunomista kannattaakin peseytyä kunnolla, jolloin osa kuonasta jää jo suihkuhuoneen viemäreihin.

Ennakointi ei kuitenkaan poista huolellisen siivoamisen tarvetta, sillä likaa pääsee aina myös saunan pinnoille. Lisäksi kiukaasta valuu vettä, jonka mukana kiuaskivistä tulee laattapinnalle pieniä kivenmurusia, jotka kannattaa siivota pois säännöllisesti.

Saunan on saatava kuivua

Saunan ilmastoinnin on oltava tehokas, sillä puiset rakenteet kärsivät, jos ne eivät koskaan pääse kuivumaan perusteellisesti. Ilmastointiin kannattaa panostaa erityisen paljon saunoissa, joissa ei ole avattavaa ikkunaa.  Sauna kuivuu nopeammin, kun sähkökiukaan jättää päälle hetkeksi tai puukiukaaseen lisää pari puuta saunomisen jälkeen. Sauna on myös hyvä tuulettaa käytön jälkeen, mutta vasta kun se on täysin jäähtynyt.

Hygieenisyyteen vaikuttaa myös se, millä lämpötilalla saunotaan. Jos aina viihdytään haaleissa 50-60 asteen löylyissä, osa bakteerikannasta jää elämään. Esimerkiksi savusaunamaisessa, kuumassa ympäristössä jo kuumuus tappaa bakteereita ja sen myötä sauna kestää pidempään hyvässä kunnossa.

TAIVE-lauteet helpottavat saunan siivoamista

Jo saunaa suunniteltaessa ja rakentaessa kannattaa huomioida, miten siivoaminen toteutetaan. Joidenkin lauderatkaisujen alle on hyvin vaikeaa tai jopa mahdotonta päästä siivoamaan.

Cariitin TAIVE-lauteet on suunniteltu siten, että ne ovat helposti irrotettavissa saunan puhdistamisen ajaksi. Lauteet käsitellään jo puusepänverstaalla suojavahalla, joka suojaa pintaa kosteudelta ja lialta. Näin lauteet on helppo pitää puhtaana ja ne pysyvät pitkään siistin näköisinä.

TAIVE-lauteissa on silikoniset vaimennusnapit, jotka eivät ainoastaan estä narinaa, vaan myös päästävät kosteuden haihtumaan, sillä lauteiden pinta jää irti rungosta. TAIVE-mallistoon kuuluvat selkänojapaneelit auttavat pitämään pinnat kunnossa, sillä ne estävät lian pääsyn seiniin. Selkänojapaneelitkin ovat irrotettavissa pesun ajaksi.

Vinkkejä saunan puhdistamiseen:

      • Käytä saunan pesemiseen pesunestettä, joka soveltuu puupinnoille. Älä käytä klooripitoisia aineita, sillä klooria voi vapautua ilmaan, kun saunaa lämmitetään.
      • Puhdistusvälineiksi soveltuu pehmeä harja tai saunapesuri.
      • Kastele ennen pesua puupinnat lämpimällä vedellä, jotta huokoset aukeavat. Huuhtele lopuksi kylmällä vedellä, jotta huokoset sulkeutuvat.
      • Puhdista huolella mahdolliset lasiseinät ja -ovet, sillä likaantuessaan ne tulevat nopeasti epäsiistin näköisiksi.
      • Puhdista ovenkahvat, sillä ne keräävät paljon bakteereita.
      • Muista pestä myös lattiakaivo tukkeutumisen ja hajuhaittojen estämiseksi.

Jos kiinnostuit TAIVE-lauteiden ominaisuuksista, voit tutustua niihin tarkemmin verkkosivuillamme tai Espoon showroomissamme!

Ota yhteyttä

Asiantuntijana tekstiin on haastateltu Sauna From Finlandin hallituksen puheenjohtaja Pekka Krookia, joka on yksi Suomen virallisista sauna-auditoijista.


Kaikki blogikirjoitukset
Tallenna & Jaa ostokorisi
Ostoskorisi tallennetaan ja saat linkin. Linkillä voi noutaa ostoskorin sisältöineen koska vaan.
Takaisin Tallenna & Jaa ostokorisi
Ostoskorisi tallennetaan tuotekuvien, tuotetietojen ja loppusumman kanssa. Voit sitten lähettää sen itsellesi tai ystävälle linkllä, josta saat noudettua ostoskorin koska vaan.
Ostoskori lähetetty!