Lapland Hotels Bulevardi ❤ Cariitti - Cariitti
Sulje
Sulje

Kirjaudu

Rekisteröidy
Sulje

Ostoskori on tyhjä.

Sulje
27.10.2022

Lapland Hotels Bulevardi ❤ Cariitti

 

Helsingin keskustan autenttinen, Lapin mystiikkaa huokuva hotelli Lapland Hotels Bulevardi luotti sauna- ja kylpytilojen valaisinvalinnoissaan Cariittiin. Lapin tunnelma elää nyt jokaisessa huoneessa oikean valaistuksen ja muiden aistinautintojen ansiosta. Lapland Hotels Oy:n aluejohtaja Leena Turunen kertoo alla hotellista ja yhteistyöstä Cariitin kanssa.

Yli 50 vuotta toimineen hotelliketju Lapland Hotelsin juuret ovat Suomineidon kainalossa, Muoniossa. Ketju on aikaisemmin toiminut pelkästään pohjoisessa Suomessa.

  • Kuitenkin hieman alle 10 vuotta sitten syntyi ajatus siitä, että Lapin mystiikkaa pitäisi saada tuotua myös kaupunkikohteisiin ja etelämmäs, Leena Turunen kertoo hotelliketjun laajentumisesta.

Tampereen ja Oulun hotellit ovat toimineet kahdeksan vuotta, ja näiden innostuneesta vastaanotosta johtuen jalansijaa saatiin Helsingin lisäksi Kuopioon, sekä Tampereen Nokia Arenan hotelliin. Näin majoitus-, ja ravintolapalvelut saatiin tuntureilta muunkin suomen nautittavaksi.

Lapin mystiikkaa voi nyt aistia Helsingin Bulevardilla asti

Hotellin slogan ”Moderniutta aisteille Bulevardilla” kertoo hotellielämyksen kokonaisvaltaisuudesta.

  • Ajatus on se, että me tunnemme Lapin ja sen maailman. Haluamme tuoda tunnelman, makumaailman ja autenttisuuden kaupunkiin. Lapin herkkä elämysmaailma vuodenaikoineen ja erityisesti upeat ruoat: riista, marjat, kala ja vihannekset puhtaine makuineen saadaan tuotua keskelle kaupunkiakin.

Leena Turunen kertoo kunnianhimoisesta tavoitteesta:

  • Laadun pitää olla kaikessa erittäin hyvää, jopa kaupungin parasta. Tuote, palvelu, miljöö – kaikki tähtää laadukkuuteen ja persoonallisuuteen.

Asiakkaan polusta on tehty Bulevardin hotellissa yksi kokonaisuus:

  • Hoidamme koko asiakkaan polun itse. Kaikki palvelut täydentävät toisiaan: Emme esimerkiksi myy majoitusvuorokautta ilman aamiaista, koska ilman sitä jotain hyvin oleellista jää puuttumaan. Meillä on asiakkaiden mukaan maailman paras puuro!

Kun konseptia tehdään, kaikki aistit on huomioitu: Miltä asiat näyttävät, tuntuvat, kuulostavat, tuoksuvat. Siksi valaistus on todella tärkeä tekijä, koska sillä saadaan luotua eri tunnelmia asiakkaalle.

Cariitin showroomissa Lapland Hotels Bulevard pääsi kokemaan valaistuksen mahdollisuudet

Arkkitehdit, sisustussuunnittelijat, urakoitsijat ja muut projektiin osallistuneet tekivät työtä pitkälti yli kaksi vuotta, jotta koko hotellikokonaisuus valaistuksineen saatiin valmiiksi.

Cariitin valinta sauna- ja kylpytilojen valaisimien toimittajaksi tapahtui Leena Turusen mukaan sisustussuunnittelijan kautta.

Turunen vieraili Cariitin showroomilla Espoossa yhdessä arkkitehtien kanssa. Showroom on asiakkaiden koettavaksi rakennettu kokonaisuus, jossa kävijä kokee suomalaisen saunan ja valaistuksen mahdollisuudet vaikuttavalla tavalla. 

Cariitin Showroom käsittää erilaisten sauna- ja kylpyhuonetilojen, sekä uniikin, käsityöläisyyttä ja modernia muotoilua henkivän kalustuksen lisäksi huikean valomaailman. Kristalleja, maanläheisyyttä, revontulien loimua ja teknologiaa: Erilaisten valojen ja niiden variaatioiden määrä on huikaiseva.

Cariitti valaisee Lapland Hotels Bulevardin sauna-, suihku- ja shop in the room -tilat

Lapland Hotels Bulevardin kaikkien182 huoneen sauna- ja kylpytiloissa on käytetty Cariitin valaistusta. Valoja löytyy sauna- ja kylpytiloista, sekä ihanasta shop-in-room -tilasta, jota valaisee SY SQ Gold, kultainen kuutio.

Kuutio valaisee hotellin minibaarin ja sen ympäröivän alueen säkenöivästi: Asiakas voi kultaisen kuution valaistuksessa tehdä vaikka drinkin ja pysähtyä nauttimaan huoneen taianomaisesta säkenöinnistä.

Uniikkia valoa huoneisiin tuo myös luonto: Bulevardin hotellin huoneissa itse huoneen ja kylpyhuoneen välissä on lasiseinä. Tämä asettaa valaistuksen todella tärkeään asemaan. Tunnelma hotellihuoneessa ja kylpytiloissa on merkittävässä roolissa.

  • Tarvitsimme modernin valaisintoimittajan, joka pystyy tarjoamaan tuotteet, jotka sopivat valonohjausjärjestelmään. Järjestelmän piti vielä olla sellainen, jota asiakaskin osaa käyttää. Asiakkaan pitää pystyä luomaan oma haluamansa tunnelma napin painalluksella. Cariitin valaisimet täyttivät toiveemme ja vaatimuksemme, Leena Turunen päättää.

Kaikki blogikirjoitukset
Tallenna & Jaa ostokorisi
Ostoskorisi tallennetaan ja saat linkin. Linkillä voi noutaa ostoskorin sisältöineen koska vaan.
Takaisin Tallenna & Jaa ostokorisi
Ostoskorisi tallennetaan tuotekuvien, tuotetietojen ja loppusumman kanssa. Voit sitten lähettää sen itsellesi tai ystävälle linkllä, josta saat noudettua ostoskorin koska vaan.
Ostoskori lähetetty!